Epävakaa persoonallisuus, F60.3


Epävakaalla persoonallisuudella tarkoitetaan laaja-alaista minäkuvaan, ihmissuhteisiin ja emootioihin liittyvää epävakautta. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsii koko väestöstä arviolta 0,6 %

Keskeisimmät oireulottuvuudet ovat tunteiden ailahtelevuus ja vaihtelu, yllykkeiden hallintakyvyttömyys ja vuorovaikutussuhteiden häiriöalttius. Tyypillisesti tilasta kärsivän mieliala vaihtelee erittäin voimakkaasti, ja useita kertoja saman päivän aikana. Tunteiden vaihtelua sävyttää äkillisesti hallitsemattomaksi kasvava tuskaisuus, ns. eskaloituva dysforia.

Ulospäin suuntautuneesti: henkilö hermostuu helposti; tiuskii tai alkaa itkeä; hänen kanssaan on vaikea keskustella tai hän saattaa huomautella pitkään vanhoista, muiden jo unohtamista ikävistä tilanteista. Hänen kanssaan on vaikea tulla toimeen.

Sisäänpäin kääntyneesti: kaikki vähäisimmätkin asiat jäävät vaivaamaan ja pelottamaan niin paljon, että se hallitsee jokapäiväistä elämää. Esim. lievät pettymykset tai jokin hieman epämiellyttävä kokemus, jollaisista muut pääsevät melko äkkiä yli, jäävätkin mieleen kuukausitolkulla ja tuntuvat ylivoimaisilta. Muiden voi olla vaikea huomata sisäänpäin kääntyneitä oireita, henkilö voi salata ne ja keskustella ihmisten kanssa normaalisti. Hänessä ei välttämättä ole näkyvää sekavuutta tai masennusta.

Miten henkilö ilmaiseekin oireitaan, hänellä on jatkuvia vaikeuksia tunteidensa kanssa. Hän kokee itsensä tai muut vääränlaiseksi, hän ei pysty nauttimaan elämästä.

Epävakaa persoonallisuushäiriö saatetaan myös sekoittaa skitsofreniaan. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivällä esiintyy minäkäsityksessä epäjohdonmukaisuutta ja ailahtelevuutta. Skitsofreniaan liittyy ajatustoiminnan häiriöitä, mutta epävakaalla persoonalla ei näitä juuri ole. Tilasta kärsivällä saattaa esiintyä joskus lyhytaikaisia, psykoottisia oireita ja stressitilanteissa voi ilmetä epäluuloista, paranoidista reagointia. Henkilöllä on yleensä (mikäli hän ei kärsi samanaikaisesta psykoosijaksosta) toimiva todellisuudentaju. Henkilöllä on taipumusta arvioida toisia kielteisesti ja tulkita muun muassa neutraaleja kasvon ilmeitä vihamielisiksi. Tilaan liittyy usein itseä vahingoittavaa toimintaa kuten itsensä viiltelyä, lääkkeiden yliannostelua yms., mutta tähän toimintaan ei yleensä liity kuoleman toivetta vaan pyrkimys vähentää psyykkistä ahdistusta. Itsemurhakuolleisuus on viimeisissä tutkimuksissa ollut noin 10 %, paikoin luku on ollut suurempikin.


Bulimia nervosa


Bulimia nervosa eli bulimia on syömishäiriöihin luokiteltava mielenterveyden ongelma. Potilaat kärsivät toistuvista, hallitsemattomista ahmimiskohtauksista. Tätä seuraa katumus ja ruoan poisto tavallisimmin itse aiheutetulla oksentamisella. Lihomisen pelko on tyypillistä.

Bulimiaan sairastuvat ovat muiden syömishäiriöisten tavoin yleensä nuoria naisia. Tutkimukset antavat miesten prosentuaalisesti osuudesta potilaiden keskuudessa ristiriitaista tietoa, mutta sairauden esiintyvyyden uskotaan yhä olevan naisilla moninkertaisesti suurempi kuin miehillä.
Usein buliimikoilla esiintyy myös muita mielenterveysongelmia.

Masennus ja ahdistuneisuus ovat varsin tavallisia liitännäissairauksia, ja niiden lisäksi stressi kasvattaa bulimian riskiä.

Ahmimiskohtausten ja (tavallisimmin) oksentamisten välillä oleva aika vaihtelee runsaasti. Vakavammin sairastuneilla sitä saattaa esiintyä päivittäin; yleensä kohtaukset koetaan häpeällisinä ja pyritään pitämään muilta salassa, ja muiden seurassa syödään normaalisti. Olennaista on pyrkimys päästä ahmitusta ruoasta eroon. Tämä tapahtuu useimmiten itse aiheutetulla oksentamisella, mutta myös laksatiivien käyttö on yleistä. Lihomista saatetaan yrittää estää myös runsaalla liikunnalla tai paastoamisella. Ruoka, jonka buliimikko ahmii, on tyypillisimmin kaloripitoista ja helposti sulavaa. Esimerkkejä ovat makeiset, keksit, jäätelö ja sipsit.

Diagnoosi tehdään oireiden perusteella. ICD-10-tautiluokituksen mukaan bulimian diagnostiset kriteerit täyttyvät, jos potilaalla:

• esiintyy toistuvia (vähintään 2 kertaa/viikko ainakin 3 kuukauden ajan) ylensyömisjaksoja
• ajattelua hallitsee syöminen ja potilaalla on pakonomainen tarve syödä
• potilas pyrkii estämään ruoan lihottavat vaikutukset (oksentamalla, lääkkeillä, paastolla)
• potilaalla on lihomisen pelko tai käsitys, että hän on liian lihava